MITÄ KAIKKEA MUUTOSSA VOI MENNÄ PIELEEN?

Kuten osa teistä on saattanut lukea niin muutettiin Emilian kanssa uuteen kotiin! Oon kuitenkin maailman kovimpia ihmisiä sähläämään ja mokailemaan asioita huonon keskittymiseni vuoksi, joten tässä postauksessa jaan teille kaiken, joka on mennyt päin mäntyä muuttaessa.

Kaikki alkoi Ikeasta. Päätettiin, että hankitaan asuntoomme uusi vaatekaappi, koska säilytystilaa ei voi koskaan olla liikaa. Päästiin Ikeaan, keräiltiin normaalisti tuotteita, kunnes päästiin hyllyväliin, jossa vaatekaappi oli. Se painoi kun synti ja oli ensimmäinen operaatio saada se nostettua kärryihin. Taikavoimat ilmestyivät kuin tyhjästä ja sain jollain konsteilla kaksi isoa pahvilaatikkoa kärryihin mukaan. Aloin katsella laatikoita ja pohdin, että mahtaako nää muka mahtua meidän autoon. Oltiin siis liikkellä sellaisella henkilöauton ja pakettiauton sekoituksella.

Ostokset oli maksettu ja oli aika siirtyä autolle. Parkkeeraan auton lastauspisteelle ja katson laatikoita. Tajuan sillä sekunnilla, että eihän nuo mahdu millään ilveellä tuohon, tää paketti on ainakin metrin pidempi kuin auto. Ajateltiin kuitenkin yrittää ja jälleen supervoimien avulla nostin nämä painavat laatikot autoon. Ei toivoakaan: paketit tulee ainakin puoli metriä liian pitkälle. Tässä vaiheessa pitää tietää, että mä olen ihminen, jolla menee tällaisissa tilanteissa peukalo keskelle kämmentä, eikä mulla ole mitään ideaa mitä pitäisi tehdä. Mutta päätin kuitenkin yrittää, koska ostokset oli jo tehty, joten ei niitä nyt Ikean pihaankaan voi jättää. Löysin auton takaluukusta kuormaliinan, jolla olen pienenä nähnyt jotain sidottavan kiinni. Pujottelen aikani liinaa, kunnes se tuntuu kireältä eikä ovi heilu. Päätän, että nyt on aika lähteä uhmaamaan pikateitä ja kohti Helsinkiä.

Matka menee täydellisesti ja päästään ehjinä takaisin kotiin. Kerään jälleen matkalla supervoimia, jolla kannan vaatekaapin palaset asuntoomme.

Ikea kalusteiden kokoaminen on parasta hommaa!

On seuraavan operaation aika, eli kaappi pitää saada kasaan. En todellakaan ole mikään remonttireiska, joten laskin jo etukäteen montako hermoromahdusta tulen tänä aikana saamaan. Kokosin nimittäin noin kaksi kuukautta sitten pienen lipaston, jossa tuli kymmeniä mutkia matkaan ja parhaimillaan pohdin yhden ruuvin kiinnitystä tunnin.

Vaatekaapin alku näytti hyvältä ja homma rullasi jopa liiankin hyvin. Runko oli kasassa ja oli aika alkaa naulaamaan takaseinää kiinni, kunnes tajuan, että ei helkkari – tää keskimmäinen pilari on väärinpäin! Voitteko kuvitella, olin kasannut keskimmäisen pilarin niin, että sen takaseinämä osoitti eteenpäin. Onneksi huomasin ongelman tässä vaiheessa ja sain sen käännettyä. Naulasin itsevarmana takaseinän kiinni ja käänsin kaapin pystyyn. Muutaman voimasanan saattelemana huomaan, että keskimmäinen pilari on vieläkin väärinpäin, mutta tällä kertaa vasemman puolen olisi pitänyt olla oikealla. Peli oli menetetty, mitään ei ollut enää tehtävissä. Pyysin veljeni apuun ja keksimme onneksi, että voin porata reiät väärältä puolelta sisään. Tällä hetkellä kaappi ei välttämättä ole kaikkein kaunein sisäpuolelta, mutta ainakin se ajaa asiansa. Jatkossa joku muu saa kasata meidän huonekalut, ainakin toivottavasti.

Ei tässä vielä kaikki, eihän näin vähällä voi selvitä. Lähdin tuona samaisena iltana viemään autoa takaisin parkkihalliin, josta olin sen veljeltäni ottanut lainaan. Pääsen pimeään parkkihalliin, ajan auton parkkiin ja nousen pois kyydistä. Katson yksikseni, että tuo yksi auto ajaa todella oudosti, että mitähän se on täällä tekemässä. Päätän kuitenkin lähteä kävelemään kotiin päin. Pääsen parkkihallin noin puoleen väliin, kunnes tämä auto ajaa viereeni ja vähän hämärän näköinen heppu nousee autosta ja laittaa kätensä takin sisälle. Pulssi hakkaa miljoonaa ja olen jo täysin varma, että kyseinen mies tuli ryöstämään minut ja olin valmis antamaan koko omaisuuteni hänelle.

Mies avaa suunsa ja kysyy kuka olen. Vastaan hänelle reippaasti nimeni ja odotan mitä seuraavaksi tapahtuu. Hän vetää käden ulos takin sisältä ja lyö eteeni virkamerkin ja kertoo olevansa poliisista. Sydän laskeutuu kurkusta takaisin paikalleen ja tiedän olevani turvassa. Hän tuli vain huomauttamaan minua siitä, kuinka olin parkkeerannut auton huonosti ja siitä, että auto piti katsastaa vaikka siinä kyllä olikin ajoaikaa vielä kuukauden. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Lähdin kävelemään kotiin ja mietin mielessäni, että äskeinen tilanne oli aivan kuin jostain leffasta.

Muutto on vielä hieman kesken, joten mitä vaan voi vielä tapahtua! Loppujen lopuksi olen kuitenkin maailman onnellisin meidän uudesta kodista, jossa mahtuu tekemään hyvin ruokaa ja olemaan muutenkin paremmin kuin vanhassamme.

Onko teillä sattunut muutossa mitään kommelluksia?

 

MUN TÄN HETKEN LEMPIASU!



OUTFIT:
Cap: Samsoe&Samsoe
Hoodie: Gosha Rubchinskiy
Pants: Dickies // Junkyard *
Shoes: Converse // Junkyard *

Saanko esitellä mun tän hetken lempiasun! Kuten tuossa keväällä kirjoittelinkin, niin mua itseäni ärsytti, kun pukeuduin talvella niin paljon tummiin väreihin vaikka rakastan pukeutua värikkäästi. Nyt kesä on vihdoin tullut ja olen yrittänyt kasvattaa vaatekaappiani taas väreillä. Erityisesti tässä asussa rakastan tätä hupparia! Muistan alkukeväästä nähneeni Instagramissa ilmoituksen tämän julkaisusta ja harmittelin silloin sitä, että minun piti säästää itselleni matkakassaa enkä voinut sitä sillä hetkellä hankkia. New Yorkissa ollessani kuitenkin eksyin erääseen tavarataloon enkä voinut jättää tätä tilaisuutta käyttämättä! Tässä hupparissa on täydelliset jättikokoiset hihat ja huppu. Tykkään myös sika paljon näistä housuista, koska ne ovat samalla tosi siistit, mutta tekevät asuun myös rennon lookin!

Mitä te olette mieltä tästä asusta?

-Eetu J


MIKSI ISÄNPÄIVÄÄ EI ARVOSTETA

Moikka!

Jälleen ollaan pois blogini aihealueesta, mutta tykkään purkaa ajatuksiani sekä mietteitäni, joten mikä olisikaan parempi paikka kuin tämä. Kuten otsikosta pystyy päättelemään, aiheena tänään on isänpäivä. Tämä sama aihe on pyörinyt päässäni jo useamman vuoden, mutta en ole sitä ennen juuri päästänyt pihalle. Tämä postaus tulee varmasti aiheuttamaan paljon erinäisiä mielipiteitä, mutta olen kuitenkin valmis seisomaan sanojeni takana!

Mikä mättää?

Kuten ylempänä jo mainitsinkin, olen joka vuosi törmännyt tähän samaan ilmiöön isänpäivänä. Erilaiset keskustelupalstat kuhisevat kysymyksistä, että miksi isät tarvitsevat itselleen oman päivän, vaikka eivät ole hoitaneet lasta yhtä paljon kuin äidit. Erityisesti tätä tuntuu harrastavan yksinhuoltajat, joiden lasten elämässä isä ei välttämättä ole niin paljoa tai lainkaan mukana. On silti täysin käsittämätöntä miksi oma lapsi ei saisi iloita omasta isästään, kun sitä kaikilla ei valitettavasti ole lainkaan. En ole koskaan nähnyt tälläistä ilmiötä äitienpäivänä, miksi?

Mielestäni isänpäivä on isien juhla eikä äitien, vaikka he olisivatkin toimineet molemmissa rooleissa. Lähes jokaisen lapsen lähipiiristä löytyy varmasti pappa, serkku, setä tai vastaava, joka on jollakin tapaa mukana lapsen elämässä. On siis älytöntä tehdä tästä päivästä sukupuolien välistä taistelua. Jos lapsella ei ole isää elämässään, ei silloin isänpäivästä tarvitse tehdä sen suurempaa numeroa vaan elää asian kanssa.

Onko Isänpäivän poistaminen tasa-arvoisa?

Sukupuolien välinen tasa-arvo on ollu erityisesti tänä vuonna suuressa merkityksessä. Kuitenkin tässäkin asiassa mennään täysin metsään. Jotkut äidit vaativat isänpäivän poistamista, koska heidän lapsellaan sattuu olemaan “huono” isä. Tällaisilla asenteilla tasa-arvoa ei ikinä tulla saavuttamaan, joten olisiko parempi, jos sekä isänpäivä ja äitienpäivä otettaisiin molemmat pois? Vai voitaisiinko yrittää elää asian kanssa, että sekä äideillä ja iseillä on oma juhlapäivänsä?

Haluaisinkin tietää mikä tekee yh-äidistä yh-isää arvokkaamman?

Hyvää Isänpäivää kaikille Isille!

-Eetu J

Ps. Pahoittelen mikäli tekstistä tuli sekava, mutta tällaisen aiheen muotoilu sanoiksi on hankalaa.