MUOTIVIIKKOJEN SUOSIKIT

Pariisin muotiviikot ovat hetki sitten päättyneet ja itse niitä ahkerasti seuranneena ajattelin, että voisin tehdä teille postauksen, jossa esittelen omat suosikkini. Osa tämän postauksen brändeistä on minulle täysin uusia enkä ollut näistä kuullut ennen tätä vuotta. Muotiviikoilla on ollut paljon upeita mallistoja ja olikin vaikea valita omat suosikit.

Y-3

Ensimmäisenä suosikkinani on Yohji Yamamoton ja Adidaksen yhteistyöprojekti Y-3. Mallisto oli perinteiseen tyyliinsä hyvin simppeli, mutta tarkkaan harkitut leikkaukset tekevät näistä vaatteista silmäänpistäviä. Suosikkini tästä mallistosta ovat ehdottomasti yllä olevassa kuvassa olevat kukkakuosiset takit, jotka tuovat perinteiseen Y-3:sen tummaan teemaan uutta vibaa.

Katso koko mallisto tästä!

Études

Études on minulle brändinä täysin uusi, mutta kolahti itselleni positiivisella tavalla. Jos oikein ymmärsin, niin brändi toimii sekä Pariisissa että New Yorkissa. Mallistossa täydellistä oli KAIKKI! Mitään ei puuttunut, erityisesti itselleni toimi liivit, ruutukuosi ja erilaiset laukut. Myös tulevasta yhteistyöstä Adidaksen kanssa vihjailtiin. Jos brändi ei ole ennestään tuttu, niin suosittelen ehdottomasti tutustumaan siihen.

Katso koko mallisto tästä!

Vetements

Vetements on ollut minulle merkki, josta en ole oikein tiennyt mitä minun siitä pitänyt ajatella. Yli 1000 euron hupparit ovat välillä saaneet minut hieraisemaan silmiäni ja miettimään, että onko tässä mitään järkeä, mutta ilmeisesti siinä on! Tässä mallistossa Vetementsille tyypilliset mustat oversize hupparit ovat jätetty taakse ja värejä on tuotu kunnolla mukaan. Mallisto on ainakin omasta mielestäni kaupallisempi ja helposti lähestyttävämpi, mutta silti erilainen. Tribaalit ovat selvästi tekemässä paluutaan, koska niitä näkyi sekä Vetementsin että Diorin esityksissä.

Katso koko mallisto tästä!

Off-White

Off-white on alkanut kyllästyttää itseäni, mutta tämä mallisto sai jälleen kiinnostukseni heräämään takaisin. Mallistossa on sekoitettu klassisempaa ja streetimpää tyyliä keskenään, joka on asia josta itse erityisesti pidän, koska olen sitä mieltä, että muotimaailma kaipaa tällaisia rajojen rikkomisia.

Katso koko mallisto tästä!

Oletko seurannut muotiviikkoja? Minkä brändin mallisto oli sinun suosikkisi?

-Eetu J

 

Kuvat: Hypebeast

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *