SEKAMUOTOINEN AHDISTUS- JA MASENNUSTILA

Moikka!

Tän postauksen julkaisu ja kirjoittaminen pelottaa ihan älyttömästi, mutta samalla olo on tosi helpottunut, koska tunnen itseni sen verran hyvin, että asioiden ääneen sanominen auttaa. Tää samalla myös avaa, sitä miksi en ole jaksanut olla someissa tai missään muuallakaan hirveän aktiivinen. Nyt kuitenkin asiaa avattuani toivon, että saan taas aktivoitua itseni kirjoittelemaan teille niitä näitä tänne blogin puolelle kerran tai kaksi viikossa. Mutta mennään asiaan vaikka sekavaa tästä varmasti tuleekin! 😀

Oon pitkään ollut ihminen joka puolustaa muita ja ei siedä sitä jos ihmisiä kohdellaan eri arvoisesti tai epäoikeudenmukaisesti. Tähän varmasti osa syynä on se, että oon nähnyt elämäni aikana niin paljon koulukiusaamista, että mä en siedä sellaista tippaakaan. Mulle on myös tärkeää, että ihmiset mun ympärillä voi hyvin ja heitä kohdellaan saman arvoisesti.

Kaikki alkoi keväällä työpaikallani josta silloinen pomoni lähti. Tällöin meillä oli kasassa ihan huippujengi, jonka kanssa huono päiväkään ei tuntunut miltään. Klisee, mutta oltiin kuin yhtä “perhettä” ja tsempattiin toisiamme.

Yhtäkkiä tapahtui kuitenkin ikävä käänne ja joukkoomme liittyi uusi ihminen. Tämän jälkeen kirjaimellisesti kaikki muuttui. Parhaat työkaverini alkoivat saada potkuja ilman syitä vedoten koeaikaan ja pikkuhiljaa suurin osa muustakin porukasta alkoi lähteä, koska koki tilanteen vääräksi. Kaikki mitä teimme oli tehty aina väärin eikä mikään ollut koskaan hyvin.

Yhtenä päivänä kyllästyin touhuun lopullisesti ja avasin suuni. Sain kuitenkin ison kasan pelkkiä selityksiä, josta rivien välistä sai luettua sen, että hän ei ole syypää vain me. Tämä keskustelu toistettiin toistamiseen, koska halusin muutosta. Kyseenalaistin mm. sen, miksi ihmisiä lähtee kokoajan ja vastaukseksi sain: “koska kaupanalalla ihmiset vaihtaa paikkoja isompien soppareiden perässä.” Totuuden kuitenkin tiesin minä, koska olinhan minä kuitenkin jutellut ystävieni kanssa.

Yhtäkkiä alkuperäisistä työkavereistani minulla oli jäljellä enää alle kourallinen ihmisiä. Aloin voimaan henkisesti huonosti. Myös uusien ihmisten kouluttaminen ja se etten itsekään osannut juuri mitään vei voimani täysin.

Taistelin viimeiseen asti, mutta yhtenä päivänä kotona romahdin. Tuntui siltä, kun koko elämä olisi ollut loppu sen päivän ajan. Mikään ei tuntunut miltään eikä missään ollut mitään järkeä. Menin lääkärin juttusille ja sain diagnoosin: sekamuotoinen ahdistus- ja masennustila. Se pysäytti minut miettimään onko tämä oikeasti tämän arvoista? Onko oikein, että sairastun työpaikkani takia henkisesti? Ei!

Päätin, että nyt saa riittää. Otin lopputilin ja hyppäsin tyhjän päälle. Mulla ei ollut mitään tietoa mitä tulee tapahtumaan ja mihin päädyn. Ainut mitä tiesin oli se, että olin budjetoinut elämäni seuraavan kuukauden varaan. Onnekseni asiat kääntyivät pian paremmin päin ja arki alkaa taas rullata entisellään pikkuhiljaa.

Tän postauksen tarkoitus ei millään tavoin ole kerätä itselleen sääliä, vaan enemmänkin haluan muistuttaa ihmisiä hankkiutumaan eroon myrkyllisistä ihmisistä. Älkää antako toisten sabotoida elämäänne, se on kuitenkin sen verran lyhyt. Jos kohtaatte vääryyttä, puuttukaa asioihin. Älkää antako kenenkään kohdella teitä tai lähimmäisiänne väärin.

Edelleen tuo diagnoosi kummittelee takaraivossani ja käynkin itseni kanssa keskustelua siitä, että mitä jos se tulee takaisin. Nyt kuitenkin toivottavasti tiedän rajani jatkossa ja tiedän missä vaiheessa peli pitää viheltää poikki. Samalla tämä viimeinen puoli vuotta on kasvattanut mua ihmisenä. Uskallan nykyään sanoa suoraan ihmisille jos heidän toimintansa on väärää. Turha nöyristely on jätetty taakse ja ymmärsin sen, että ei mun tarvitse kumarrella ketään mikäli siihen ei aihetta ole.

Loppuun vielä vähän iloisempi kuva meikäläisestä! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *