SEKAMUOTOINEN AHDISTUS- JA MASENNUSTILA

Moikka!

Tän postauksen julkaisu ja kirjoittaminen pelottaa ihan älyttömästi, mutta samalla olo on tosi helpottunut, koska tunnen itseni sen verran hyvin, että asioiden ääneen sanominen auttaa. Tää samalla myös avaa, sitä miksi en ole jaksanut olla someissa tai missään muuallakaan hirveän aktiivinen. Nyt kuitenkin asiaa avattuani toivon, että saan taas aktivoitua itseni kirjoittelemaan teille niitä näitä tänne blogin puolelle kerran tai kaksi viikossa. Mutta mennään asiaan vaikka sekavaa tästä varmasti tuleekin! 😀

Oon pitkään ollut ihminen joka puolustaa muita ja ei siedä sitä jos ihmisiä kohdellaan eri arvoisesti tai epäoikeudenmukaisesti. Tähän varmasti osa syynä on se, että oon nähnyt elämäni aikana niin paljon koulukiusaamista, että mä en siedä sellaista tippaakaan. Mulle on myös tärkeää, että ihmiset mun ympärillä voi hyvin ja heitä kohdellaan saman arvoisesti.

Kaikki alkoi keväällä työpaikallani josta silloinen pomoni lähti. Tällöin meillä oli kasassa ihan huippujengi, jonka kanssa huono päiväkään ei tuntunut miltään. Klisee, mutta oltiin kuin yhtä “perhettä” ja tsempattiin toisiamme.

Yhtäkkiä tapahtui kuitenkin ikävä käänne ja joukkoomme liittyi uusi ihminen. Tämän jälkeen kirjaimellisesti kaikki muuttui. Parhaat työkaverini alkoivat saada potkuja ilman syitä vedoten koeaikaan ja pikkuhiljaa suurin osa muustakin porukasta alkoi lähteä, koska koki tilanteen vääräksi. Kaikki mitä teimme oli tehty aina väärin eikä mikään ollut koskaan hyvin.

Yhtenä päivänä kyllästyin touhuun lopullisesti ja avasin suuni. Sain kuitenkin ison kasan pelkkiä selityksiä, josta rivien välistä sai luettua sen, että hän ei ole syypää vain me. Tämä keskustelu toistettiin toistamiseen, koska halusin muutosta. Kyseenalaistin mm. sen, miksi ihmisiä lähtee kokoajan ja vastaukseksi sain: “koska kaupanalalla ihmiset vaihtaa paikkoja isompien soppareiden perässä.” Totuuden kuitenkin tiesin minä, koska olinhan minä kuitenkin jutellut ystävieni kanssa.

Yhtäkkiä alkuperäisistä työkavereistani minulla oli jäljellä enää alle kourallinen ihmisiä. Aloin voimaan henkisesti huonosti. Myös uusien ihmisten kouluttaminen ja se etten itsekään osannut juuri mitään vei voimani täysin.

Taistelin viimeiseen asti, mutta yhtenä päivänä kotona romahdin. Tuntui siltä, kun koko elämä olisi ollut loppu sen päivän ajan. Mikään ei tuntunut miltään eikä missään ollut mitään järkeä. Menin lääkärin juttusille ja sain diagnoosin: sekamuotoinen ahdistus- ja masennustila. Se pysäytti minut miettimään onko tämä oikeasti tämän arvoista? Onko oikein, että sairastun työpaikkani takia henkisesti? Ei!

Päätin, että nyt saa riittää. Otin lopputilin ja hyppäsin tyhjän päälle. Mulla ei ollut mitään tietoa mitä tulee tapahtumaan ja mihin päädyn. Ainut mitä tiesin oli se, että olin budjetoinut elämäni seuraavan kuukauden varaan. Onnekseni asiat kääntyivät pian paremmin päin ja arki alkaa taas rullata entisellään pikkuhiljaa.

Tän postauksen tarkoitus ei millään tavoin ole kerätä itselleen sääliä, vaan enemmänkin haluan muistuttaa ihmisiä hankkiutumaan eroon myrkyllisistä ihmisistä. Älkää antako toisten sabotoida elämäänne, se on kuitenkin sen verran lyhyt. Jos kohtaatte vääryyttä, puuttukaa asioihin. Älkää antako kenenkään kohdella teitä tai lähimmäisiänne väärin.

Edelleen tuo diagnoosi kummittelee takaraivossani ja käynkin itseni kanssa keskustelua siitä, että mitä jos se tulee takaisin. Nyt kuitenkin toivottavasti tiedän rajani jatkossa ja tiedän missä vaiheessa peli pitää viheltää poikki. Samalla tämä viimeinen puoli vuotta on kasvattanut mua ihmisenä. Uskallan nykyään sanoa suoraan ihmisille jos heidän toimintansa on väärää. Turha nöyristely on jätetty taakse ja ymmärsin sen, että ei mun tarvitse kumarrella ketään mikäli siihen ei aihetta ole.

Loppuun vielä vähän iloisempi kuva meikäläisestä! 🙂

Mikä musta tulee isona?

Mikä musta tulee isona? Kysymys jota kysyn lähes joka viikko itseltäni. Etenkin näin kesäisin, kun yhteishakujen tulokset tulevat julki alan miettiä tulevaisuuttani yhä enemmän. Valmistuin 2014 merkonomiksi, enkä ole sen jälkeen opiskellut kunnolla. Tajusin muutama päivä sitten, että siitä oikeasti on viisi vuotta. Mihin nämä vuodet menivät?

Sitä ei tietenkään voi kieltää etteikö näihin vuosiin mahtuisi vaikka mitä. Lukuisia erilaisia työpaikkoja ja kokemuksia, mutta edelleen olen hukassa sen asian kanssa, että mitä haluan tehdä työkseni.

Kaupanala on alkanut tympimään jo useampi vuosi sitten, mutta kylmä fakta on, että tällä koulutuksella ei muuta ole saatavilla. Toki olen kiitollinen siitä, että minulla on nykyinen työni, josta saan kiitettävästi palkkaa, mutta se ei ole sitä mitä minä haluan tehdä koko elämäni. En mä halua enää 30-vuotiaana työskennellä myymälässä ja toimia myyjänä. Ongelma vaan on se, etten tiedä mitä haluaisin opiskella. Kaupanala itsessään ei kiinnosta minua hirveämmin. Olen muutenkin sellainen ihminen, että kyllästyn työpaikoilla siihen, kun jokainen päivä toistaa käytännössä itseään. Pohdinkin kerran, että mulle sopisi mainiosti jokin projektiluontoinen työ. Mahdollisesti jokin pr- tai mainostoimisto ehkäpä?

Olen myös haaveillut jo useamman vuoden radiossa työskentelystä, mutta en ole vienyt tätä ideaa juuri yhtään eteenpäin, koska en tiedä miten ja mitä tekisin sen hyväksi. Suomessa kuitenkin on vain muutama radiokanava, joten niihin ohjelman saaminen ei ole ihan helppo nakki.

Tuntuu ihan älyttömältä ajatukselta, että mun ikäiset tyypit valmistuvat pian lääkäreiksi ja mä olen edelleen tässä samassa pisteessä, kun viisi vuotta sitten. Tietty vähän järkevämpänä ja vanhempana, mutta ymmärrätte varmaan pointin. Enkä tarkoita, että pitäisin lääkäriä jotenkin myyjää “parempana”, mutta tää on vaan paine joka on mun pään sisällä. Ei kukaan odota multa mitään ihmeellistä, mutta se tässä kamalinta onkin, kun ei riitä itselleen. Mä haluan jotain, mutta en tiedä mitä.

En varmasti ole ainoa joka painii näiden ajatusten kanssa. Oon vaan sen verran huono puhumaan näistä asioista ääneen, että tein tästä tällaisen päiväkirjamaisen postauksen johon oksensin mun ajatukset ulos.

Mä vaan toivon, että ensi keväänä kun yhteishaku alkaa, niin voisin ylpeänä alkaa pänttäämään pääsykokeisiin johonkin mua kiinnostavaan alaan. Mikä se sitten on, mä en tiedä vielä itsekään. Toivotaan, että aika näyttäisi.

Jos joku muu on paininut tällaisten ajatusten kanssa tai mahdollisesti selättänyt ne, niin olisi kiva vaihtaa ajatuksia tähän aiheeseen liittyen.

PILLIFARKKUJEN PALUU!

OUTFIT
Jacket – Levis
Sweatshirt: Weekday
Jeans: Karve
Shoes: Converse One Star

Oikein mahtavaa sunnuntaita kaikille! Miten just sulla menee? Mulla on pitkästä aikaa vapaa viikonloppu ja kieltämättä tällainen kolmen päivän vapaa tuntuu uskomattoman hyvältä ja rentouttavalta. Vapaalla parasta on se, että treenaamaan voi mennä mihin aikaa päivästä tahansa ja aamuisin saa nukkua vähän pidempään. Tosin mä oon niitä harvoja ihmisiä jotka eivät tykkää nukkumisesta :D. Vaikka nukunkin pitkiä yöunia, niin silti ajattelen niin, että nukkuminen on tylsää. Ehkä johtuu siitä, että mun mielestä koko ajan pitää tehdä jotain.

Kuten kuvista saattaa bongata, niin ostin itselleni uudet farkut! Menin yhtenä päivänä ennen töitä etsimään itselleni uusia farkkuja ja tarkoitukseni olikin ostaa huomattavasti löysemmät farkut, mutta myyjä sai minut koittamaan näitä housuja ja voi pojat miten mukavat nää on! Mun muistikuva pillifarkuista oli, että ne ovat ahdistavat ja epämukavat jalassa, mutta nämähän tuntuu aivan lökäreiltä. Pakko myöntää myös se, että painon putoamisen myötä tunnen oloni paljon itsevarmemmaksi tällaisissa housuissa, kun esim. viime syksynä olisin tuntenut. Tämän vuoksi mulla ei käynyt mielessäkään, että ostaisin pillifarkkuja enää koskaan, mutta näin kuitenkin kävi.

Haluan vielä korostaa sitä, että just sä saat tuntea itsesi itsevarmaksi ja hyväksi millaisissa vaatteissa tahansa! Pääasia, että olet itse tyytyväinen.

Mitä muuta arkeeni kuuluu? Töitä ja urheilua. Toisaalta vaikka vapaa-aikaa onkin nyt vähemmän, niin tämä tilanne on silti itseni kannalta ehdottomasti paras tällä hetkellä. Päivissä on tietty rytmi, olen energisempi ja jaksamista löytyy kaikkeen. Mulle ei vaan sovi ns. “oleminen”. Kotona joka päiväinen oleminen tekee musta ihmisen, joka ei jaksa tehdä mitään vaikka aikaa löytyisi loputtomiin. Fakta tottakai on se, että nytkään aika ei riitä kaikkeen, mutta yritän käyttää sen asioihin josta nautin.

Harmillisesti olen joutunut karsimaan aikaani blogin kirjoittamisesta, mutta eiköhän kesän tullessa saada taas kirittyä takaisin tahtiin. Toisaalta mulla ei ole edes ollut mitään ihmeellistä kirjoitettavaa, koska arki on päivästä toiseen hyvin samanlaista. Siksi olisikin kiva kuulla, että kiinnostaako teitä silti tällaiset postaukset? Pitääkö postauksissa aina olla jokin “punainen lanka”?

Urheiluun ja hyvinvointiin liittyen yritän keksiä jotain postaussarjoja. Lisäravinteet part. 2 ainakin on tulossa asap! Voisin myös kirjoitella yleisesti millaisia treenejä teen, kuinka usein ja millaisia tuloksia olen tämän vuoden aikana saanut aikaan!

Tsemppiä tulevaan viikkoon.

MUUTOKSIA ELÄMÄSSÄ

OUTFIT:
Jacket: Monki
Sweatshirt: Gildan
Trousers: Polar
Shoes: Yeezy 700

Tuntuu, että siitä on ikuisuus kun olen viimeksi tehnyt asu- ja kuulumispostausta. Toisaalta elämässäni ei ole viimeisen parin kuukauden aikana tapahtunut mitään erikoista, joten ei ole ollut edes mitään mistä kirjoitella. Muita postauksiakaan ei ole hetkeen harmikseni tullut, koska päivät ovat menneet töissä ja olen odotellut eri yhteistyökumppaneiden vastauksia, jotta pääsisin toteuttamaan ideoitani!

Kuten muutama kuukausi sitten tässä postauksessa kerroin, aloitin uudet työt. Joulu- ja tammikuu menivät kierrellessä ympäri Suomea. Olen ennen aina ihaillut reissutyöläisiä ja miettinyt kuinka hienoa työtä se on. Kuitenkin kuukauden reissaamisen jälkeen oivalsin, että päivittäiset +10h työpäivät eivät ole minun juttuni, eikä päivittäinen reissaaminen ole niin ihailtavaa miltä se saattaa näyttää. Oli aika etsiä uusia haasteita ja niitä löytyi nopeammin kun osasin edes haaveilla.

Aloitin viime viikolla työt eräässä lifestyle- ja urheilukaupassa. Pakko jälleen kerran todeta, että asiakaspalvelutyö on sitä “mun juttua”, jota nautin ja osaan tehdä. Mikä parasta, työmatka lyheni muutamasta tunnista kymmeneen minuuttiin.

Tällä hetkellä kärsin lievästä flunssasta, joka ei tunnu helpottavan millään. Kurkku on ollut nyt useamman päivän kipeä eikä yskäkään tunnu vähenevän lainkaan. Jos teiltä löytyy jotain hyviä flunssan nujerruskeinoja, otan ne mielelläni vastaan!

Inkiväärishotit, vitamiinit ja muut konstit on testattu 😀

-Eetu J

SOMEÄHKY

*Huppari saatu pr-lahjana

Moikka!

Vuoden ensimmäinen postaus ja pian mennään jo tammikuun puoltaväliä. Tekemistä on ollut niin paljon, että en ole ehtinyt kirjoitella tänne mitään ja olen muutenkin halunnut pohtia millaista sisältöä haluan tänä vuonna jakaa. Tänään kuitenkin paneudutaan someähkyyn, jota ainakin itse olen viime aikoina potenut.

Vaikka sosiaalinen media on alusta josta nautin, se on samalla myös paikka, jonne olen hukannut useita satoja tunteja elämästäni käytännössä turhaan. En ole saanut Instagramista, Facebookista tai mistään muustakaan sosiaalisen median kanavasta mitään iloa moneen vuoteen. Tuntuu, että joka tuutista tulee sitä samaa. En edes muista, koska olisin viimeksi eksynyt jonkun profiilin ja fiilistellyt millaista sisältöä henkilö tuottaa.

Välillä tarpeeksi kauan Instagramin ja Facebookin feediä selattuani olen “herännyt” ja alkanut miettimään miksi teen tätä? Miksi kulutan tähän aikaani, koska en saa tästä mitään irti. En opi mitään uutta, näen paljon negatiivisia uutisia sekä “turhia” kuvia joista 90% ei kiinnosta minua missään määrin. Silti jostain syystä seuraan näitä profiileja kuukaudesta toiseen.

Miksi joka aamu herättyäni otan puhelimen käteen ja alan selaamaan sitä? Miksi en nukkuisi pidempään ja menisi suoraan aamupalalle. En muista, että olisin koskaan herännyt niin, että olisin löytänyt somesta jotain niin tärkeää. Toisaalta minulla on ehkä liian heikko itsekuri, että pystyisin aloittamaan aamuni ilman tätä tavaksi tullutta “rutiinia”.

Viime aikoina töiden ansiosta olen saanut ainakin 90% vähennettyä puhelimen turhaa selaamista. Kun menen ruokatauolle, minua ei edes huvita selata Instaa ja tämä on toisaalta positiivinen juttu. Toisaalta itse sisällöntuottajana tämä tuntuu hieman hullulta, että en halua hengailla toisessa “työpaikassani”, vaan välttelen sinne menemistä ja käyn tekemässä siellä vain pakolliset työt.

Weekdayn uusi Disconnect-kampanja herättelee juuri tähän aiheeseen liittyen keskustelua. Mallisto peilaa sitä, miten teknologiasta on tullut osa meitä, emmekä enää edes näe sitä mitenkään erityisenä tai kiinnostavana.”

Mitä sä olet mieltä tästä aiheesta? Kärsitkö sä someähkystä?

UNELMAKENGÄT


OUTFIT
Jacket: Monki
Sweatshirt: Weekday
Jeans: Cheap Monday
Shoes: Adidas Yeezy 700

Moikka!

Pitkästä aikaa asupostauksen merkeissä. En edes muista, koska olisin ostanut itselleni uusia vaatteita, mikäli “pakollisia” ei lasketa. Pakolliseksi lasken työvaatteet sekä yhdet farkut, jotka jouduin hankkimaan myös töitä varten, koska kaikki edelliset farkkuni olivat kuluneet puhki. Ajattelin kuitenkin pitkästä aikaa hemmotella itseäni ja ostin itselleni ennenaikaisen joululahjan ja mikäs sen parempi ostos, kuin omat unelmakengät. Okei, mulla on kyllä useammat unelmakengät, mutta nämä ovat yhdet niistä! 😀 

Nämä tossut julkaistiin ensimmäisen kerran viime vuonna Amerikassa, mutta Euroopan julkaisua saatiin vielä odotella. Tänä syksynä kuitenkin saatiin nämä kengät Euroopan markkinoille, mutta 330 euron hintalappu on omalla kohdallani liikaa, enkä pysty niin paljoa maksamaan lenkkareista. Ajattelin silloin, että antaa olla ja pärjään ilmankin. Reilu viikko sitten sain kuitenkin päähäni ajatukseni, että miksi en yrittäisi löytää kenkiä käytettynä. Näitä yksilöitä oli käytetty vain muutamia kertoja ja hintakin oli huomattavasti edullisempi verrattuna uusien hintaan.  

Kyseessä on siis Kanye Westin ja Adidaksen yhteistyön luomus eli Yeezy 700-sneakerit.


Kengän värimaailma on täydellinen ja sen lisäksi se on jalassa super mukava. Ei liian pehmeä muttei liian kovakaan. Juuri sellainen mitä kengältä kaipaan! Se on värikkyydestään huolimatta helppo yhdistää erilaisiin asuihin. Kengän kanssa sopivat niin farkut kuin lökäritkin. Kuitenkaan ihan pilleimpiä farkkuja en näin massiivisen kengän kanssa pukisi.

Tiedän, että tämä kenkä jakaa paljon mielipiteitä, joten olisi kiva kuulla mitä mieltä te olette tästä? Hitti vai huti?

Ensi viikko mulla menee työmatkalla Kuopiossa, joten en uskalla luvata postausta ennen joulua, joten toivotan jo nyt hyvää joulua kaikille!

Muistakaa seurailla meikäläistä Instagramissa @etutukkaeetu niin pysytte aina ajanhermoilla.

PUHELU JOKA MUUTTI ELÄMÄNI


Sain pari viikkoa sitten puhelun, joka muutti tämän hetkisen elämäni täysin. Kuten osa teistä tietää, aloitin täysipäiväisen yrittämisen kesäkuussa valo- ja videokuvaajana. Tein keväällä päätöksen hypätä täysin tuntemattomaan ja lopetin silloisen työni vaatekaupassa monestakin syystä. Mikäli jotain kiinnostaa miksi lopetin työskentelyn vaatekaupassa, niin päällimmäinen syy oli huono ilmapiiri työpaikalla. Mutta ei siitä sen enempää tällä kertaa, saatan avata tuota casea joskus myöhemmin mikäli sille tuulelle satun.

Kun aloitin yrittäjyyden minulla oli sovittuja keikkoja vain muutama kappale, eikä uusista asiakkaista ollut tietoakaan. Päätin kuitenkin starttirahan avustuksella ottaa riskin ja koittaa miten minun käy. Näin jälkeenpäin ajateltuna se oli myös minulle pakokeino päästä pois edellä mainitusta työstä. Starttiraha myönnettiin ja aloin tekemään sovittuja projekteja. Kesä kului nopeasti ja huomasin, että työt alkavat vähentyä. Taloudellinen tilanne alkoi heikentyä, koska n. 550 euron starttirahasta ei vuokran ja laskujen jälkeen jää montaa kymppiä. Lähetin kymmeniä sähköposteja tuloksetta: kaikilla oli kuvausasiat hoidossa. Satunnaisia kuvauksia oli välillä, mutta yrittäjänä itsensä elättämiseen tarvitaan vähintään n. 3000 euron kuukausilaskustus jotta se kannattaa pidemmän päälle. Ilmaisia kuvauksia taas olisin saanut tehdä vaikka loputtomiin, mutta kun kyse on omasta elinkeinosta, ei niiden tekeminen juurikaan inspiroinut. En edes pysy enää laskuissa kuinka usein minultakin on kysytty, jos voisin kuvata jonkin tapahtuman tai keikan tms. ilmaiseksi.

Marraskuussa laitoin starttirahalle jatkohakemuksen ja pian sainkin puhelun joka muutti kaiken. Virkailija ilmoitti minulle puhelimessa, että ei voi myöntää minulle jatkoa, koska toiminta ei ole kannattavaa. Toisaalta eihän tämä minulle yllätyksenä tullut, mutta toisen suusta kuultuna se sattui. Puhelun jälkeen olin todella surullinen, mutta samalla myös hieman helpottunut. 

Mitä nyt tapahtuu?

Puhelun jälkeen tajusin heti, että nyt on pakko alkaa toimimaan eikä jäädä vatvomaan ongelmia ja miettimään sitä mitä olisin voinut tehdä toisin. Lähetin muutaman työhakemuksen ja muutaman päivän päästä sain soiton haastatteluun. Haastattelu meni ihan super hyvin ja parin päivän päästä sain jälleen soiton, jossa minulle kerrottiin, että saan paikan. Iso kivi tippui harteiltani ja elämä jatkui taas. Tällä viikolla aloitin uuden työn ja pakko myöntää, että tuntuu todella hyvältä päästä taas tekemään. Kotona makaaminen ja tekemättömyys alkavat muutaman kuukauden jälkeen masentaa ja vievät puhdin täysin ihmisestä.

En usko, että tulen tänne juurikaan kertomaan työstäni, koska en koe sitä tarpeeliseksi. Mutta lyhyesti: teen jatkossa jälleen myyntityötä, jossa pääsen kehittämään itseäni. Parasta uudessa työssäni on se, että olen lähes joka viikko eri kaupungissa tai paikassa töissä, joten työympäristö ei tule liian tutuksi. Työkaverit ovat myös todella mukavia ja tsemppaavia! Juuri sellainen työporukka josta olen saanut ennen vain haaveilla.

Kaduttaako?

Moni varmaan miettii, että kaduttaako minua se, että aloitin täysipäiväisen yrittäjyyden. Ei, minua ei kaduta pätkääkään. Olen onnellinen siitä, että olen rohkea tyyppi, joka uskaltaa tehdä päätöksiä ja ottaa riskejä. Kaikki ei mennyt niin kuin ajattelin, mutta sellaista elämä on. Myönnän, että olin itsekin aika nirso asioiden suhteen mitä halusin kuvata, mutta jatkossa saan tehdä tasan ne kuvauskeikat jotka minua kiinnostava ja jotka haluan tehdä. Huomasin myös sen, että yksin työskentely on minulle hankalaa ja töiden aloittaminen/tekeminen omassa kodissa ei ole se paras vaihtoehto. Tämäkin puoli vuotta opetti minulle paljon ja opin arvostamaan erilaisia asioita eri tavoin kuin ennen. 

Kuvaukset ja elämä jatkuu ennallaan! Kuvauksia teen jatkossakin aina, kun niitä tulee ja on. Kannustan edelleen ihmisiä kokeilemaan erilaisia asioita elämässään. Älkää haaveilko vaan toteuttakaa unelmianne. Aina ei tarvitse onnistua, epäonnistumiset kuuluvat elämään. Ja mikä tärkeintä, aina voi yrittää uudestaan! Eletään täällä kuitenkin vain kerran.

 

KULUTTAJAN JA VAIKUTTAJAN “VASTUU”


Taas mennään! Törmäsin tähän videoon muutama päivä sitten ja se herätti paljon ajatuksia minussa ja tottakai haluan jakaa ajatukseni teille. Videolla henkilö kritisoi nykyajan vaikuttajia ja olen hyvin paljon samaa mieltä hänen kanssaan. Erityisesti miksi kukakin vaikuttaa ja mihin?

Vaikka itsekin koen itseni vaikuttajaksi mulle on tärkeä saada vaikuttaa oikeasti tärkeisiinkin asioihin. Vaikka minäkin esittelen välillä blogissa, Instagramissa ja muualla uusia vaatteita, se ei ole pelkästään sitä mitä haluan olla. Mä en halua olla pelkkä mainoskanava, joka käskee ihmisiä kuluttamaan. Mä en halua, että 85% mun postauksista on/olisi kaupallisia. Tuolla tavoin mä en koe vaikuttavani mihinkään paitsi maapallon nopeampaan tuhoutumiseen ja leimaamalla itseni liikkuvaksi mainokseksi.

Haluan mainita, että mä en pidä sua huonompana ihmisenä jos teet näin. Se ei ole minua, enkä koe sitä oikeana tapana. Mun ajatusmaailmassa on vaan paljon tärkeämpiäkin asioita missä vaikuttaa.
Miten mä haluan vaikuttaa?

Moni teistä varmaan miettii tätä nyt, koska tituleeraan itseäni kuitenkin pitkälti muotibloggaajaksi, vaikka tämä on hyvin pitkälti lifestylen puolelle kääntynytkin ihan tarkoituksella. Tänä vuonna kyllästyin totaalisesti kuluttamiseen ja uusien asioiden (etenkin vaatteiden) ostamiseen ja päätin alkaa puhua tärkeistä ja minua puhuttavista asioista. Mä haluan kertoa mielipiteitä, ajatuksia ja puhua mun tunteista. Näihin asioihin mä haluan vaikuttaa. Haluan kirjoittaa asioista joista nuori Eetu olisi voinut oppia eikä välttämättä olisi tehnyt tiettyjä ratkaisuja ja päätöksiä elämässään. Mä haluan myös puhua vintage- ja kirpparivaatteista ja kantaa sillä pienen korren kekoon kierrättämisessä.

Mä koen, että mulla on vastuu ja oikeus puhua näistä asioista ja voin näillä varmasti pienissä määrin vaikuttaa ja ainakin saada ihmisiä ajattelemaan. Ilman puhetta ei tapahdu muutosta.

Mun mielestä jokaisen vaikuttajan pitäisi ajatella näitä asioita ja miettiä millaisten arvojen taakse haluaa itsensä lukita. On turha paasata Black Fridayn pahuudesta, jos seuraavalla viikolla esittelet taas isoa kasaa uusia vaatteita.
Mitä kuluttajan tulisi miettiä?

Jotta tämä nyt ei kuulosta hyökkäykseltä ketään kohtaan, on mulla asiaa kuluttajillekkin. Loppujen lopuksi jos bloggaaja tai vaikuttaja haluaa esitellä kymmeniä uusia vaatteita viikossa ja kannustaa sinua ostamaan ne, niin sä olet viime kädessä siitä vastuussa. Sä teet päätöksen, ei kukaan muu, vaikka sua kuinka kannustettaisiinkin siihen. Mieti muutama minuutti tai lepää vaikka yön yli ja kysy aamulla itseltäsi, että tarvitsetko sä sitä oikeasti?

Luen myös usein netistä kuinka ihmiset haaveleivat, että miks mun elämä ei ole tollasta. Miks toi saa kokoajan kaikkea? Miks mulla ei ole tota vaatetta?

Jos tunnistit itsesi tuosta, mulla on sulle yksi neuvo: älä seuraa tällaisia käyttäjiä! On ihan turhaa kuluttaa omaa aikaansa haaveilemalla toisten elämästä etenkin, kun tiedät siitä vain pinnan. Jos toinen tekee sut enemmän “surulliseksi” kuin iloiseksi sisällöllään, kannattaako sun oikeasti katsoa hänen kuviaan ja seurata hänen elämäänsä? Onko se oikeasti sen arvoista?

Toivon, että tämä postaus herättää sinussa jotain ajatuksia ja mietteitä. Muistakaa, että me kaikki voidaan pienillä teoilla tehdä muutoksia. Muutoksien ei tarvitse olla suuria, niiden ei ole pakko liittyä edes tähän maapalloon, vaan ne voivat liittyä just sun omaan henkiseen hyvinvointiin.

-Eetu J

MITÄ KAIKKEA MUUTOSSA VOI MENNÄ PIELEEN?

Kuten osa teistä on saattanut lukea niin muutettiin Emilian kanssa uuteen kotiin! Oon kuitenkin maailman kovimpia ihmisiä sähläämään ja mokailemaan asioita huonon keskittymiseni vuoksi, joten tässä postauksessa jaan teille kaiken, joka on mennyt päin mäntyä muuttaessa.

Kaikki alkoi Ikeasta. Päätettiin, että hankitaan asuntoomme uusi vaatekaappi, koska säilytystilaa ei voi koskaan olla liikaa. Päästiin Ikeaan, keräiltiin normaalisti tuotteita, kunnes päästiin hyllyväliin, jossa vaatekaappi oli. Se painoi kun synti ja oli ensimmäinen operaatio saada se nostettua kärryihin. Taikavoimat ilmestyivät kuin tyhjästä ja sain jollain konsteilla kaksi isoa pahvilaatikkoa kärryihin mukaan. Aloin katsella laatikoita ja pohdin, että mahtaako nää muka mahtua meidän autoon. Oltiin siis liikkellä sellaisella henkilöauton ja pakettiauton sekoituksella.

Ostokset oli maksettu ja oli aika siirtyä autolle. Parkkeeraan auton lastauspisteelle ja katson laatikoita. Tajuan sillä sekunnilla, että eihän nuo mahdu millään ilveellä tuohon, tää paketti on ainakin metrin pidempi kuin auto. Ajateltiin kuitenkin yrittää ja jälleen supervoimien avulla nostin nämä painavat laatikot autoon. Ei toivoakaan: paketit tulee ainakin puoli metriä liian pitkälle. Tässä vaiheessa pitää tietää, että mä olen ihminen, jolla menee tällaisissa tilanteissa peukalo keskelle kämmentä, eikä mulla ole mitään ideaa mitä pitäisi tehdä. Mutta päätin kuitenkin yrittää, koska ostokset oli jo tehty, joten ei niitä nyt Ikean pihaankaan voi jättää. Löysin auton takaluukusta kuormaliinan, jolla olen pienenä nähnyt jotain sidottavan kiinni. Pujottelen aikani liinaa, kunnes se tuntuu kireältä eikä ovi heilu. Päätän, että nyt on aika lähteä uhmaamaan pikateitä ja kohti Helsinkiä.

Matka menee täydellisesti ja päästään ehjinä takaisin kotiin. Kerään jälleen matkalla supervoimia, jolla kannan vaatekaapin palaset asuntoomme.

Ikea kalusteiden kokoaminen on parasta hommaa!

On seuraavan operaation aika, eli kaappi pitää saada kasaan. En todellakaan ole mikään remonttireiska, joten laskin jo etukäteen montako hermoromahdusta tulen tänä aikana saamaan. Kokosin nimittäin noin kaksi kuukautta sitten pienen lipaston, jossa tuli kymmeniä mutkia matkaan ja parhaimillaan pohdin yhden ruuvin kiinnitystä tunnin.

Vaatekaapin alku näytti hyvältä ja homma rullasi jopa liiankin hyvin. Runko oli kasassa ja oli aika alkaa naulaamaan takaseinää kiinni, kunnes tajuan, että ei helkkari – tää keskimmäinen pilari on väärinpäin! Voitteko kuvitella, olin kasannut keskimmäisen pilarin niin, että sen takaseinämä osoitti eteenpäin. Onneksi huomasin ongelman tässä vaiheessa ja sain sen käännettyä. Naulasin itsevarmana takaseinän kiinni ja käänsin kaapin pystyyn. Muutaman voimasanan saattelemana huomaan, että keskimmäinen pilari on vieläkin väärinpäin, mutta tällä kertaa vasemman puolen olisi pitänyt olla oikealla. Peli oli menetetty, mitään ei ollut enää tehtävissä. Pyysin veljeni apuun ja keksimme onneksi, että voin porata reiät väärältä puolelta sisään. Tällä hetkellä kaappi ei välttämättä ole kaikkein kaunein sisäpuolelta, mutta ainakin se ajaa asiansa. Jatkossa joku muu saa kasata meidän huonekalut, ainakin toivottavasti.

Ei tässä vielä kaikki, eihän näin vähällä voi selvitä. Lähdin tuona samaisena iltana viemään autoa takaisin parkkihalliin, josta olin sen veljeltäni ottanut lainaan. Pääsen pimeään parkkihalliin, ajan auton parkkiin ja nousen pois kyydistä. Katson yksikseni, että tuo yksi auto ajaa todella oudosti, että mitähän se on täällä tekemässä. Päätän kuitenkin lähteä kävelemään kotiin päin. Pääsen parkkihallin noin puoleen väliin, kunnes tämä auto ajaa viereeni ja vähän hämärän näköinen heppu nousee autosta ja laittaa kätensä takin sisälle. Pulssi hakkaa miljoonaa ja olen jo täysin varma, että kyseinen mies tuli ryöstämään minut ja olin valmis antamaan koko omaisuuteni hänelle.

Mies avaa suunsa ja kysyy kuka olen. Vastaan hänelle reippaasti nimeni ja odotan mitä seuraavaksi tapahtuu. Hän vetää käden ulos takin sisältä ja lyö eteeni virkamerkin ja kertoo olevansa poliisista. Sydän laskeutuu kurkusta takaisin paikalleen ja tiedän olevani turvassa. Hän tuli vain huomauttamaan minua siitä, kuinka olin parkkeerannut auton huonosti ja siitä, että auto piti katsastaa vaikka siinä kyllä olikin ajoaikaa vielä kuukauden. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Lähdin kävelemään kotiin ja mietin mielessäni, että äskeinen tilanne oli aivan kuin jostain leffasta.

Muutto on vielä hieman kesken, joten mitä vaan voi vielä tapahtua! Loppujen lopuksi olen kuitenkin maailman onnellisin meidän uudesta kodista, jossa mahtuu tekemään hyvin ruokaa ja olemaan muutenkin paremmin kuin vanhassamme.

Onko teillä sattunut muutossa mitään kommelluksia?