YKSINÄISYYS TAPPAA IHMISEN

Yksinäisyys – asia josta olen jo kauan halunnut kirjoittaa, mutta jostain syystä olen arastanut tästä aiheesta puhumista. Olen pohtinyt olenko mä oikea ihminen kirjoittamaan tästä aiheesta ja voinko sanoa, että olen ollut yksinäinen. Viime viikolla vietettiin itsemurhien ehkäisypäivää ja päätin, että nyt on mun aika avata suuni ja puhua vihdoin tästä aiheesta.

Mitä on yksinäisyys ja miten mä koen sen?

Yksinäisyys on mulle tuttu käsite ja olen useasti elämässäni ollut yksinäinen. Mä koen yksinäisyyden siten, että mun arjessa on vain perhe, mutta ei ystäviä tai kavereita. Moni meistä tietää sen fiiliksen, kun näkee pitkästä aikaa kaveria ja saa kertoa sille kaikki viime aikojen tapahtumat ja juorut. Kun tällainen ihminen puuttuu elämästä tulee arjesta yksinäistä.

Muistan kun neljä vuotta sitten muutin Helsinkiin enkä tuntenut täältä yhtäkään ihmistä. Mun päivät koostuivat siitä, että kävin töissä, salilla ja istuin kotona. Toki mulla on/oli tyttöystävä, jonka kanssa sain arkea jakaa, mutta se on “erilaista” ystävyyttä. Paras kaverini noihin aikoihin oli isoveljeni, joka kävi samalla kuntosalilla. Hän oli minulle se ihminen, jolle pääsin kertomaan asioita joita olen tehnyt ja kokenut viime aikoina. Ne päivät, kun veljeni oli samaan aikaan salilla olivat parhaita päiviä minulle. Meillä on kuitenkin iso ikäero, joten hänen kauttaan kavereiden hankkiminen ei onnistunut. Kiitos, että mulla on sinunlainen veli!
Itkin monia päiviä ja tunteja kotona miettien, että miten saan itselleni edes yhden ystävän täältä, jonka kanssa voin viettää aikaa edes satunnaisesti. Kuukaudet ja vuodet vierivät eikä mulla ollut vieläkään yhtäkään ystävää täältä. Tällöin tunsin olevani todella yksin eikä tähän todellakaan ainakaan auta ujo luonteeni, jonka vuoksi mun on todella hankala tutustua uusiin ihmisiin.
Kävin välillä tosi syvissä ajatuksissa ja mietin useasti, että mitä järkeä tässä kaikessa on ja miksi mä en saa ystäviä itselleni. Yhtäkkiä kuitenkin sain viestin nykyiseltä parhaalta ystävältäni Shavalta, joka pyysi minua kuvaamaan hänen kanssaan. Mietin, että voiko tämä oikeasti olla totta, saanko vihdoin mahdollisuuden tutustua johonkin ihmiseen täällä? Tälle tarinalle löytyi onnellinen lopetus ja ystävystyimme Shavan kanssa ja olen saanut hänen kauttaan useita ystäviä lisää.

 

Välillä on pakko pysähtyä miettimään elämää ja kiittämään ystäviä siitä, että mulla on heidät.

Tarinan opetus:
Olkaa kaikkien kavereita ja älkää jättäkö ketään yksin. Jos kärsit yksinäisyydestä, älä luovuta. Äitini on opettanut minulle, että kaikki asiat järjestyvät ja tähän sanontaan luotan 101%.

Kenenkään ei kuulu olla yksin!

-Eetu J

Apua yksinäisyyteen.